Kaikki kirjoittajan Maarit Kyöstilä artikkelit

Hallituksen päätös karsintakilpailuista 1.1.2019 alkaen

SPKY:n kilpailut 1.1.2019 alkaen
SPKY järjestää seuraavanlaisia kilpailuja:
Lammaskilpailuja:
Kilpailuja luokissa 1, 2 ja 3
Maajoukkuekarsintakilpailuja vähintään 6 kpl.
SM-kilpailut, jotka ovat myös maajoukkuekarsintakilpailut (kaikki päivät)
1- ja 2-luokan mestaruuskilpailut
Nautakilpailuja:
Kilpailuja luokissa 1 ja 2.
Nautamestaruuskilpailut

Maajoukkuekarsintakilpailuihin osallistumisen edellytys
Osallistumisoikeus maajoukkuekarsintoihin:
Kun saavuttaa kaksi kertaa 70% SPKY:n 3-luokan kilpailun maksimipistemäärästä kuluvana kalenterivuotena, on oikeus osallistua maajoukkuekarsinta- ja SM-kilpailuihin. Hyväksyntäprosenttirajaa voidaan tarvittaessa tarkastella vuosittain koirakoiden yleisen tason muuttuessa. Ei kuitenkaan kesken kauden.
Maajoukkuekarsintakilpailujen koko on 30-35 koiraa riippuen järjestävän tilan kapasiteetista. Mikäli maajoukkuekarsintakilpailuihin ei tule tarpeeksi osallistumisoikeuden täyttäviä koiria, ajetaan kilpailu pienemmällä koiramäärällä.
Jos osallistujia tulee enemmän kuin mahtuu, karsitaan koiria listan loppupäästä. Mikäli samat pisteet, OLF jne ratkaisee. OLF:t jne lasketaan molemmista tuloksista yhteen.
Mikäli maajoukkuekarsintakilpailut eivät tule täyteen, maksetaan järjestäjälle kuitenkin suunnitellun paikkamäärän mukaisesti.

Maajoukkuekarsintajärjestelmä alkaen 1.1.2019
Maajoukkuekarsinnoista: min 6 lähtöä, joista neljä parasta tulosta lasketaan. Tulokset oltava vähintään kahdelta eri tilalta.
Maajoukkuekarsinnoissa käytetään ensisijaisesti ulkomaista tuomaria.
Maajoukkuekarsinnat ja SM:t ilmoitetaan min. 4 vkoa ennen.
Ilmoittautumisajan jälkeen voi jälki-ilmoittautua, mikäli kilpailussa on tilaa ja osallistumisoikeus maajoukkuekarsintoihin täyttyy.
SPKY:n normaalikisat ilmoitetaan niin, että kilpailusta ilmoittamisen ja kilpailuun ilmoittautumisen väliin on jäätävä min. 4 päivää. Nopeissa kutsuissa aikataulu sovittava kilpailuvastaavan kanssa.
Ilmoittautumisaika kaikkiin ilmoitetaan kilpailukalenterissa.
Maajoukkuekarsintatulokset lasketaan edelleen suhteellisella pistelaskulla voittajan pisteistä.
Uutena asiana: SM-finaali lasketaan mukaan maajoukkuekarsintatuloksiin suhteellisella pisteytyksellä, kuten muutkin karsintapäivät. Tämä toimii ikään kuin bonuksena koirakoille, jotka pääsevät SM:ssä finaaliin.
Mikäli ensimmäiseen karsintakilpailuun mennessä ei ole riittävästi osallistumisoikeuden omaavia koirakoita, katsotaan osallistumisoikeus vapaina oleville paikoille edellisen kauden listalta. Poikkeuksena vuosi 2019, jolloin käytetään 2018 SM-listaa.

Nordic Nursery 2018 Norjassa

Nuorten, alle 3-vuotiaiden koirien pohjoismainen mestaruuskisa Nordic Nursery järjestetään tänä vuonna Norjan Hå:n kunnassa, Brusand-Varhaugissa 10.-11.11.2018. Tuomarina toimii Allistair Lyttle Pohjois-Irlannista.

Lisätietoja http://www.nsg.no/nursery/category3387.html

Suomella on kisaan 10 paikkaa. Mahdollinen karsinta Nordic Nursery-kisaan tapahtuu siten, että hakijoiden joukossa etusijalla ovat Spky:n 3-luokassa kisanneet, sen jälkeen Spky:n 2-luokassa kisanneet ja sen jälkeen muut.

Ilmoittautumisaikaa ja –kaavaketta ei ole vielä julkaistu, mutta hallitus@spky.fi osoitteeseen alustavat ilmoittautumiset.

Ensi kesälle suunnitteilla nautakisat PM- ja EM-tasolla

Naudoilla kisaaminen on ollut tähän asti harvinaista herkkua, nyt Euroopassa on aktivoiduttu asian tiimoilta. Suunnitteilla on kaksi kisaa naudoilla vuodelle 2019, Nordiska mästerskapet Ruotsiin ja Continental Cattle Trials Ranskaan.

Ruotsin kisan ajankohta ja paikka on vielä avoinna. Alustavasti suunnitelma on, että mukaan mahtuu 10 koirakkoa jokaisesta Pohjoismaasta (Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja). Kaksipäiväiset karsinnat (20 koirakko per päivä) ja 10 koirakkoa tuplahakufinaaliin.

Ranskassa kisan ajankohta olisi kesäkuun lopun ja heinäkuun lopun välisenä aikana, kisapaikka Juran alueella eli lähellä Sveitsin rajaa. Joukkueiden koko, kisan pituus ja muut yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä.

Kiinnostuneet voivat laittaa sähköpostia hallitus@spky.fi. Mikäli lähtijöitä on enemmän kuin paikkoja, järjestetään tarvittaessa karsintakisat myöhemmin tänä syksynä tai ensi keväänä Juvan Muumaassa Heikki Teittisellä ja Heli Ahosella.

Juvan Muumaassa kisataan Vuoden Nautapaimen -tittelistä la–su 13.–14.10.2018

Molempina päivinä kisataan I ja II luokat. Vuoden Nautapaimen -tittelin voittaa II-luokan starttien yhteenlasketun tuloksen perusteella.

Kilpailun järjestävät jo vuosien kokemuksella Heikki Teittinen ja Heli Ahonen. Tuomarina toimii Nilla Salonen

Osoite on Kilpolantie 88, Juva. Seuraa opasteita kisapellolle. Kisapaikalla kahvio. Kisapaikalla on lounas kumpanakin päivänä.

Tervetuloa kisakatsomoon seuraamaan syksyistä huippupäivää!

Kutsu perusratapainotteisille tuomaripäiville 24.9.2018

Perusratapainotteiset tuomaripäivät järjestetään tänä vuonna maanantaina 24.9.2018 Rantasalmella Putkisalossa (osoite Putkisalontie 172, 58900 Rantasalmi) klo 9:00 alkaen.

Aamupäivän aikana ajetaan 6 perusrataa, aamupäivän osuus on kaikille avoin. Päivällä on tarjolla lounas ja kahvit. Iltapäivän osuus on vain tuomareille ja tuomarikokelaille, käydään ratoja läpi ja keskustellaan yleisesti tuomaroinnista. Päivä päättyy noin klo 16.

Lounaan järjestämiseksi ilmoittaudu etukäteen 17.9. mennessä Helena Pesoselle helemapesonen@gmail.com 040-7602735 (tekstiviesti, Messenger, WhatsApp). Samoin halukkaat perusradan suorittajat (6 kpl) voivat ilmoittautua Helenalle.

Tervetuloa!

Paimennuksen EM-kilpailuissa Tsekeissä huikea suomalaismenestys – Michaela Wikberg ja Borderliz Sune EM-kuudenneksi

Paimennuksen EM-kilpailut kilpailtiin Tichassa, Tsekin tasavallassa 23.–26.8.2018. Tsekki ensikertalaisena kilpailujärjestäjänä oli etukäteen katsoen täysi kysymysmerkki, ja yllätyksiä olikin vastassa yllin kyllin EM-kilpailijoille, joita oli ennätysmäärä 101 koirakkoa 16 Euroopan maasta. Ensimmäistä kertaa EM-kisojen historiassa karsintapäiviä oli kolme ja jokaisen päivän kuusi parasta pääsi finaaliin eli aiemman 16 finalistin sijasta sunnuntain finaalissa kilpaili 18 koirakkoa.

Suomen kahdeksan koirakon joukkueen tiedettiin olevan huippukunnossa pari viikkoa sitten kilpailtujen PM-kisojen perusteella. Silti yllätys ja ilo oli suuri, kun EM-finaaliin nousi kolme suomalaiskoirakkoa: lietolainen Anja Lehtiö molempine koirineen BB Coel ja Kemi Rhys sekä korsnäsläinen Michaela Wikberg Borderliz Sunen kanssa.

Kisat käytiin sopivassa säässä ja hienossa, vaikkakin vaikeassa maisemassa ja äärimmäisen haastavien lampaiden armoilla. Tahmeahkot kisakaritsat yllättivät kokeneempiakin ohjaajia. Finaaliin nousi suomalaisten lisäksi muitakin yllättäjiä mm. Espanjan Oscar Murguia, joka ylsi hopealle. Viime vuoden mestari norjalainen Torbjörn Jaran Knive ja Bea voittivat pronssia. Euroopan mestariksi kruunattiin kestokasvo Serge van der Zweep Alankomaista nuoren koiransa Macin kanssa.

Michaela Wikberg teki vakuuttavaa työtä finaaliradalla. Hän taisteli Borderliz Sunen kanssa vaikeutetun kansainvälisen tuplahakuradan hienosti loppuun asti nousten lopputuloksissa EM-kuudenneksi. Varsinkin heidän suuri jakonsa tarjosi jännitystä ja huikean elämyksen katsojille. Wikberg ja Sune taiteilivat erotellut viisi lammasta taidokkaasti häkkiin muiden poislajiteltujen lampaiden pyöriessä lähietäisyydellä. Juuri oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan onnistunut nappisuoritus alleviivasi Wikbergin ja hänen koiransa yhteistyötä, keskinäistä luottamusta ja eläintenkäsittelytaitoa.

Valitettavasti karsinnoissa loistaneen Lehtiön molemmat hienosti alkaneet finaaliradat päättyivät hylkäykseen. Anja Lehtiö palkittiin karsintojen parhaana BB Coelin kanssa hienoin pistein 197/max.220. Heidän ratansa perjantain karsinnoissa lähenteli täydellistä. Ensimmäistä kertaa EM-historiassa suomalainen voitti EM-karsinnat. Lisäksi joukkuekilpailuissa Suomi nousi Alankomaiden, Ruotsin ja Norjan jälkeen neljänneksi, mitä voidaan pitää erittäin hyvänä saavutuksena.
Ensi vuonna EM-kilpailut pidetään Pohjois-Saksassa.

Finaalin tulokset löytyvät pisteineen sivuilta: http://www.continental2018.cz/finale/
Karsintojen tulokset löytyvät: http://www.continental2018.cz/vysledky-kvalifikace/

Suomen edustusjoukkueessa kilpailivat:
1. Anja Lehtiö – BB Coel, kapteeni, Lieto
2. Minna Eronen – Heili, Kitee
3. Anja Lehtiö – Kemi Rhys, Lieto
4. Leena Jussila – Valmis Mulder, Loviisa
5. Elisa Kotikoski – Bell, Somero
6. Michaela Wikberg – Borderliz Sune, Korsnäs
7. Kari Kotikoski – Sammy, Somero
8. Marika Klossner – Jymy, Somero

SPKY ry onnittelee maajoukkuetta hienosta menestyksestä!

Raaseporissa kilpailtiin paimennuksen pohjoismaisesta herruudesta  10.-12.8.2018 – voitto Norjaan: Torbjörn Jaran Knive ja Bea

Paimennuksen Pohjoismaiden mestaruuskilpailut eli Nordiska järjestettiin tänä vuonna Raaseporissa lampuri Annika Paarvion tahdittamana. Edellisen kerran PM-kisat vierailivat Suomessa vuonna 2011 ja silloin ne järjestettiin Kotikosken lammastilalla Somerolla. Pääosa kilpailuissa käytetyistä 276 lampaasta ovat Paarvion, mutta lisäapua ja –eläimiä saatiin kahdelta muultakin tammisaarelaiselta lammastilalta. Pohjoismainen paimennus- ja koirantyökäyttö ovat erittäin korkeatasoista ja arvostettua maailmalla, mikä näkyi hienoina läpisaatuina suorituksina ja taidokkaana eläintenkäsittelynä. Suomalaisten tason nousu näkyi ilahduttavasti tuloksissa. Norjalaisten voittokulku kansainvälisissä kilpailuissa on ollut pitkään vaikuttavaa. Viime vuoden maailmanmestari Torbjörn Jaran Knive häkellytti jälleen eläinten- ja koirankäsittelytaidoillaan.

Suomella oli nyt 12 kilpailupaikkaa. Kilpailupaikat Pohjoismaiden kesken määräytyvät vuosittain aiemman kilpailumenestyksen perusteella. Yhteensä tänä vuonna PM-kilpailuihin osallistui 42 koirakkoa Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Färsaaret ei nyt päässyt tulemaan. Perjantaina ja lauantaina kilpailluissa karsinnoissa jokainen koirakko pääsi starttaamaan kaksi kertaa. Näiden kahden päivän kisastarttien yhteistuloksen perusteella suomalaisten suureksi riemuksi lietolainen Anja Lehtiö häikäisi hallituilla ja tehokkailla radoillaan kahden koiransa BB Coelin ja Kemi Rhysin kanssa ja varmisti itselleen kaksi paikkaa sunnuntain finaalissa. Kahdeksan vuotias Walesin tuontiuros Kemi Rhys onnistui tiukassa pistekamppailussa voittamaan karsinnat vain pienellä erolla toiseksi tulleen Ruotsin Karin Söderbergin ja Vallhunden Yodan edestä. Maailmanmestari Jaran Knive jätettiin karsintojen neljänneksi ruotsalaisen Anja Holgerssonin ja Random Sodin taakse. Sunnuntain vaikeutettuun, kansainvälisen tason tuplahaku- ja suurijakofinaaliin valikoituvat karsintapäivien yhteistuloksen perusteella parhaimmat 16. Kiteeläinen luomuemo- ja lammastilallinen Minna Eronen Heilin kanssa nousi myös varmalla esityksellä finaaliin.

Suomen edustusjoukkueessa kilpailivat

1. Anja Lehtiö – BB Coel, kapteeni, Lieto FINAALIIN
2. Minna Eronen – Heili, Kitee FINAALIIN
3. Anja Lehtiö – Kemi Rhys, Lieto FINAALIIN
4. Leena Jussila – Valmis Mulder, Loviisa jäi harmittavan täpärästi finaalista, karsintojen sijoitus 18.
5. Elisa Kotikoski – Bell, Somero
6. Michaela Wikberg – Borderliz Sune, Korsnäs
7. Kari Kotikoski – Sammy, Somero
8. Minna Pukkila – Dali, Pertteli
9. Marika Klossner – Jymy, Somero
10. Elisa Kotikoski – Musti, Somero
11. Juha Moisander – Sky, Orimattila
12. Johanna Hirvonen – Ronja, Juva
13. Minna Jokisaari – Wales, varakoirakko, Tyrnävä

Irlantilainen tuomari tyytyväinen

Tämän vuoden PM-kisojen tuomari pohjoisirlantilainen Seamus Gallagher tuomitsi kisat varmalla, reilulla ja ammattimaisella otteella kisaajien suureksi tyydytykseksi. Hän löysi erot ja pystyi laittamaan kilpailijat oikeaan järjestykseen tuomarointilinjan säilyessä koko kisan lävitse. Gallagherin ensimmäinen Suomen vierailu sujui hyvin. Pohjoismainen taso teki häneen vaikutuksen ja kisaajissa sekä koirissa löytyi hänen mukaansa maailman tason osaajia.
Kilpailut onnistuivat järjestelyiltään erinomaisesti. SPKY kiittää sponsoreitaan, Skarsbölen tilaa sekä Annika Paarviota ja kaikkia talkoolaisia ahkerasta työstä ja antaumuksesta kisojen onnistumiseksi.

Tapahtuman sponsorit

ROBUR
Voimaeläin
FysioHealing.fi
Ifor Williams -trailerit
Semex
Faba Osk
Hankkija
Putkisalon Dorset
Aniforma
Movet
MN-Textil
Skarsböle Gård

Perusratatilaisuus 8.9.2018 Rantasalmella

Aika: Lauantai 8.9.2018
Klo 9 alkaen
Eläinlaji: lampaat
Paikka: Mäenkoikkalan lammastila, Tammenlahdentie 710, 58830 Parkumäki. Rantasalmi
Järjestäjä: Ann- Mari Lintunen
max.10 koirakkoa
Tuntumanottamista varten on varattu oma lammasryhmänsä kävelymatkan päässä.

Ilmoittautumiset: Minna Eronen

Vain sähköpostilla: eronen.minna.27@gmail.com

Tiedot ilmoittautumiseen:

Aihe: Perusrata ilmoittautuminen 8.9.
Ohjaajan nimi/omistaja nimi, koiran nimi

Varaa mukaan koiran paperit sekä tasaraha. Maksut löytyvät alla olevasta linkistä.
Minna kerää maksut paikanpäällä ennen radan ajamista.

Tuomarit: Heikki Teittinen, Sari Heltelä, Kaija Rummukainen

Säännöt ja muuta tietoa perusradasta ks. linkki. Muista tarkistaa jääviydet ennen ilmoittatumista.
https://www.spky.fi/wopr/jalostus/perusrata/