Matka lapsitähdestä nelinkertaiseksi Suomen mestariksi
Teksti: Anja Lehtiö, kuvat Paimenpostin arkistosta eri kuvaajilta
2013
Coel on ensimmäisen -openkoirani Kemi Rhysin poika. Emä on Tuija Kuparisen Conquest Floss, yksi Suomen parhaimmista nartuista, tuotu Hollannista. Kiitokset Tuijalle, kun käytti Rhytä Flossille! Kun v. 2013 toukokuun lopulla kävin katsomassa pentuja, ihastuin ensin sen veljeen. Se oli kuitenkin rakenteeltaan raskaampi, joten päädyin sitten pieneen Coeliin, joka istui yksin seinän vieressä ja seurasi, mitä muut tekivät. Coel oli erityinen pentu. Sillä oli vanha sielu jo pentuna, ihan kuin se olisi jo tiennyt kaiken. Se tarkkaili muita, ei lähtenyt riehumaan muiden kanssa, vaan piti huolen siitä, että oli aina pieni mallikansalainen. Jos jostain piti sanoa, vaikka maton nakertamisesta, se ikään kuin kirjoitti sen muistikirjaan eikä ikinä tehnyt samaa virhettä toiste.
Coel syttyi lampaille joskus 12-13 viikkoisena. Vietimme siihen aikaan viikonloput ja kaikki vapaat Samuli Närin lammastilalla Loviisassa. Siellä se karkasi aina toiseen lampolaan ja piti jöötä astutusryhmissä. Pakkasi ne seinää vasten pitäen ne siellä rauhallisesti, kunnes löysin sen ja kannoin pois. Pientä pyöritystreeniä tehtiin talvella, vähän babyajoa ja stoppeja, ei mitään varsinaista koulutusta.
2014
Maaliskuussa 2014 lähdettiin Jussilan Leenan kanssa kolmeksi kuukaudeksi töihin Aled Owenille Wales. Nelisen viikkoa sisäkaritsointia, jonka jälkeen töitä riitti päivittäin sekä meille että koirille. Rhy löi tassunsa “rough hillillä” kivimuuriin ja oli pois pelistä. Tarvitsin päivittäin työkoiraa mm. laidunsiirtoihin, keräilyihin ja rännittämiseen. Kokeilin ensin Aledin vanhaa Royta, mutta sen näkö oli jo niin huono, että siitä ei tullut mitään. Otin sitten mukaan Aledin Gipsyn, mutta vihaiset uuhet ei olleet sen mieleen ja se häipyi paikalta. Ei sitten jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ottaa Coel, joka oli silloin n. 11 kk.
Paljon aikaa ei jäänyt tai ei jaksettu työpäivien jälkeen treenata. Mutta välillä oli sopivia taukoja, jolloin Coel ja Morri pääsivät treenaamaan pienellä, mutta kinkkisellä treenilaitumella. Minun mielestäni Coel pysähtyi hyvin, mutta Aledin mielestä ei, ja hän tuli aitaukseen ja asensi sille stopin. Coel tiesi sen verran, että on come bye ja away, mutta eipä juuri sitä kumpi on kumpi. Usein ajettiin itse mönkkärillä, joten minun oli opetettava Coelille pillikäskyt, jotta se kuulisi minut. Meidän caravan, jossa asuimme, oli yhden rinnelaitumen alaosassa, rinteessä oli puita ja kumpuja. Laitumella oli aina lampaita, joten opetin sille muistaakseni parissa illassa suuntakäskyt. Lampaat eivät laumautuneet vaan niitä oli siellä ja täällä. Oli hyvä harjoitella kaaren laajentamista ja supistamista jne.
Jakamaan Coel oppi, kun oli aika laskea yhden ison hill-laitumen kaikki uuhet, ehkä karitsatkin, en muista. Keräsimme ne pienempään aitaukseen, jonka ympäröi kivimuuri. Coelin kanssa, joka ei ollut ikinä jakanut, jaettin n. 10 uuhen porukoita ja työnnettiin kohti Leenaa, joka sitten laski ne ja työnsi niitä eteenpäin. Mission completed. Uuhet tosiaan olivat aika ärhäköitä, hyviä emoja, varsinkin texel- blackfaceristeytykset sekä beulat. Ihan alussa, kun oltiin tuotu osa kotilaitumelle ja sieltä oltiin työntämässä niitä pihaan ja käsittelyaitaukseen, Coel sai kunnolla köniin yhdessä nurkassa parilta uuhelta. Menin sen mukana ja saatiin ne sinne, mihin piti. Aled oli just tullut ulos ja sattui näkemään tämän. Heti, kun hän tajusi, että se olikin ollut nuori Coel, eikä Rhy, hän otti Coelin käsittelyaitaukseen uuhien luo ja opetti sille, miten puolustaudutaan. Coel ei ollut nuorenakaan mikään hiipivä tyylihiiri, vaan enemmän älykäs nörtti, joka oppi kaiken kerrasta. Rohkea ja avoin kaikelle, silti täysin fokusoitunut lampaisiin samalla, kun kykeni kuuntelemaan ohjeita. Sillä oli myös mieletön stamina. Kun Rhy ja Leenan Spot olivat jo ihan puhki, Coel oli melkein heti valmiina jatkamaan eikä vauhti hyytynyt. En osannut sitä silloin arvostaa, vaan olin aloittelijana enemmänkin kateellinen sen veljistä, jotka olivat niin tyylikkäitä. Muistan, kun käytiin Kevinin Evansin luona, joka on Rhyn kasvattaja ja auttanut minua paljon sen kanssa. Marisin Kevinille jotain Coelista, että ei näytä Rhyltä, Kevin sanoi, etkö näe, mikä scope sillä on, se tulee vielä voittamaan paljon kisoja. Vielä tänä päivänä hän jaksaa muistella marinaani.
Tulimme kotiin Suomeen ja olimme sopineet Samulin kanssa, että järjestetään kisat Rönnäsiin. Coel oli 14kk ja olin ilmoittanut sen 2-luokkaan. Se ei ollut aiemmin kisannut, mutta olihan se selvinnyt paljon vaikeimmista tehtävistä Walesissa. En muista tulosta, mutta varmaan ihan ok, koska seuraavaksi ilmoitin sen Juvalle. Ensimmäisenä päivänä 2-luokkaan ja toisena 3-luokkaan. Juvan järvenrantalaidun oli varmaan kaunein kisapaikka Suomessa. Haut olivat aika haastavat, vaikka ei varmaan yli 300 m ollut. Karitsat eivät heinäkuun helteessä mitenkään helposti liikkuneet. Muistaakseni ajettiin rata läpi, vaikka ei nyt mitään huippupisteitä ajettu, enpä minä sellaisia muutenkaan silloin ajanut. Osa ihmisistä olivat kannustavia ja iloisia kun Coel toimi niin hyvin nuoresta iästään huolimatta. Monet taas tulivat kertomaan minulle, että tuollaiset tähdenlennot eivät pitkään kestä, vaan ne hyytyvät, kun on tosi kyseessä. Kun olisin silloin tiennyt mitä tiedän nyt, ei olisi tarvinnut pahoittaa mieltään.
Marraskuussa lähdimme Erosen Minnan kanssa Tanskaan Nordic Nurseryyn. Rata oli iso, kahdella eri pellolla. Coel 1,5 v. sijoittui kisan nuorimpana koirana toiseksi Jaran Kniven Beryn jälkeen, se oli sen ensimmäinen arvokisamitali. Saimme startata jälki-ilmoittautuneena seuraavana aamuna ensimmäisenä Storålamm Cupin vaikealla luonnonlaitumella. Oli hämärää ja satoi vettä, näkyvyys tosi huono. En uskonut, että ikinä saisin Coelin kaikkien ojien yli lampaiden luokse. Parilla lisäkäskyllä se löysi lampaat ja sai ne tuotua ja koko radan tehtyä. Se ei ollut mikään itsestäänselvyys, koira toisensa jälkeen, joukossa Ruotsin maajoukkuekoiria, joutui luovuttamaan, kun eivät saaneet märässä suomaastossa lampaita tuotua. Coel sijoittui kuudenneksi kovassa seurassa.
2015
Vuonna 2015 olimme karitsoittamassa Samulin luona Rönnäsissä. Myös Putkisalo alkoi olla tuttu paikka. Meitä taidettiin Leenan kanssa kutsua paimennusnomadeiksi. Briteissä käytiin ainoastaan syksyllä muutaman viikon treenaamassa ja kisaamassa. Syksyllä Coel osallistui ensimmäiseen SM-kisaansa, Annika Paarvion luona. Rata oli meidän näkökulmastamme aika iso ja raskas, eikä lampaat ihan helpolla liikkuneet. 2-portilla ne kääntyivät Coelia vastaan, en halunnut, että sen itseluottamus saa kolhun, joten käskystä puri nenään ja siihen loppui se matka silloin. Ei olisi ollut valmis mihinkään finaaliin, joten hyvä näin.
Coelin ensimmäinen kisa maajoukkueessa oli Tanskan PM-kisoissa 2015 sen ollessa 2-vuotias. Ensimmäisenä päivänä ajettiin päivän toiseksi parhaat pisteet ja Coel oli taas toinen Jaranin jälkeen. Toisena päivänä oli vaikea uuhi, jonka Coel peruutti puolet matkasta 1- portille ja melkein koko crossin, linjoilla oltiin kuitenkin koko ajan. Tuomari rokotti siitä kuitenkin kovasti, jätti vain 4 ajopistettä, eli ei päästy tuplahakufinaaliin. Ei olisi ollut siihen kyllä valmiskaan.
2016
Vietimme taas Rhyn ja Coelin kanssa karitsointihommissa parin kuukauden ajan Etelä-Walesissa ja Englannissa. Minun vastuullani oli 400 uuhen sisäkaritsointi sekä niiden laitumille viennit. Omistaja hoiti welshit ulkona sekä lehmien poikimiset. Yhdellä koiralla ei olisi selvinnyt, joten sekä Rhy että Coel olivat taas hintansa arvoiset. Rhy sai tehdä “paskimmat” hommat, vaikka Coel periaatteessa selvisi niistäkin paremmin, koska uuhet eivät siihen aikaan niin provosoituneet siitä. Tällä reissulla Coel astui omistajan nartun Patin, josta syntyi Sandy McCulloghin kuuluisa hillkoira Sam.
Toisella tilalla karitsoi 1200 cheviot -uuhta, joista n. 800 sisällä ja loput ulkona. Omistaja ei itse halunnut käyttää karitsoinnissa omia koiriaan, joita oli n. 7-8 kpl. En ensin tajunnut, miksi. Selvisi aika äkkiä, että ne juoksivat pakoon uuhia, ja alkuun saivat Rhy ja Coel ihan tosissaan vakuuttaa niitä, että eivät pakoon lähde.
Coel oli voittanut maajoukkuekarsinnat täysillä pisteillä, 400/400p ja oli siten joukkueen kapteeni. Suomen myrskyisessä EM-kisassa Juvalle ajettiin rata läpi, mutta ohi hakuporteista. Ruotsin PM-kisoissa Coel pääsi finaaliin, tuplahaku oli tosi hyvä, mutta minä en osannut sortteerata. Oltaisiinko oltu 10. sijalla? SM-kisat kisat käytiin Kiteellä Erosen Minnan ja Käyhkön Santerin luona. Coel voitti kahden radan yhteistuloksella ensimmäisen Suomen mestaruutensa, isä Rhy ylsi kolmannelle sijalle.
2017
Oltiin jälleen karitsointihommissa Englannin Penrithin lähellä, Mark Elliottin luona. Tällä kertaa reissu kesti reilu kaksi kuukautta, aivan ihana kevät se oli. Se oli meidän porukan ensimmäinen ulkokaritsointi. Muistan, miten en tajunnut, kuinka paljon se verottaa koiria. En ollut ymmärtänyt lisätä ruokaa, joten kuukauden jälkeen minulla oli kolme luurankolaihaa koiraa, Rhemykin oli tullut mukaan porukkaan. Karitsoinnin loppuvaiheessa käytiin kisaamassa vuorotellen. Mark lähti aikaisin aamulla ja minä tein laidunkiertoja ja siirtelin perheitä seuraaville lohkoille. Mark tuli kotiin ja minä lähdin väsyneiden koirien kanssa kisaamaan, toimivat superhyvin, kun olivat sopivan rentoja.
Kesällä tehtiin taas keikkahommia Suomessa eri tiloilla. Juhannuksen tienoilla piipahdettiin Norjassa. Olimme siellä töissä lammastilalla ja päästiin viemään Norjan vuorille lampaita, jossa varsinkin Coel oli kuin kotonaan. Vaikka on aina ollut nopea, se tiesi just, missä menee eikä siellä loukannut itseään ikinä. Sen puoliveljellä kävi huonommin, selkäranka poikki 3-vuotiaana. Coel oli voittanut taas maajoukkuekarsinnat täysillä pisteillä ja oli maajoukkueen kapteeni. Sinä vuonna EM-kisat käytiin Norjassa, ihana, suuri ja aika jyrkkä rinnelaidun. Muistaakseni Coel jäi silloin pisteen päähän finaalista, oli ensimmäinen, joka jäi ulos finaalista. Silloin harmitti, kun rata oli haastavin ja kaunein EM-rata, jolla olen ollut. Olisimme saaneet jäädä sinne ajamaan tuplahakurataa seuraavana päivänä, mutta silloisen matkakumppanini Jonnan piti päästä heti tiistaina takaisin töihin. MM-kisat käytiin Hollannissa. Coelilla oli hyvä rata, vaikka ensin bongasi leveän ojan toisella puolella olevat naudat, josta lähti pisteitä. SM-kisat käytiin Peppi Laineen luona Halikossa. Tällä kertaa Rhy oli SM-2 ja Coel SM-3.
Marraskuussa lähdettiin poppoon kanssa taas Britteihin. Tällä kertaa vietimme siellä koko talven, yhteensä reilut 8kk. Tyttäreni Jessica oli töissä yhdellä suurella tilalla ja vietin siellä ensin jokusen viikon. Sen jälkeen päämajalle Mark Elliottin luokse Alstoniin. Treenasin Markin sekä asiakkaiden nuoria koiria ja hoidin hänen lampaitaan, kun hän kävi päivisin muualla töissä. Teimme koirien kanssa myös muutaman päivän viikossa toisella tilalla töitä, siellä oli n 1200 uuhta sekä muutama sata nuoruuhta. Enimmäkseen swaledaleja ja jonkun verran blueface leicestereitä.
Alston is the place that God forgot, sanotaan yhdessä ohjelmassa. Näin oli. Sinä talvena oli enemmän lunta kuin 60:een vuoteen, The Beast from the East piinasi saarivaltiota. Noin viikon verran Alston oli suljettu, kukaan ei päässyt sinne eikä kukaan pois. Kaupasta loppui ruoka, lämmitysjärjestelmät hajosivat. Pubit olivat täynnä, aikuiset, lapset, eläkeläiset ja koirat lämmittelivät takkojen edessä. Lampaita ei päästy ruokkimaan, niitä kuoli ja ne, jotka jäivät henkiin, olivat heikkoja. Onneksi oli kolme koiraa, yritin vuorotella, jotta yksi saisi välillä levätä. Kaksi oli pakko olla töissä koko ajan. Coel oli tässä vaiheessa luottokoira, se oli aina siellä, missä sen piti olla. Oli koirille tosi rankkaa, siitä asti, kun aurinko nousi, keräiltiin ja kuljetettiin vaikeamaastoisilla nummilla heikkoja eläimiä, madotettiin, skannattiin, rokotettiin, vietiin takaisin, haettiin lisää käsittelyyn, kunnes tuli pimeä. Seuraavina päivinä sama jatkui. Oli kylmää, märkää ja tuuli, Alstonissa tulee aina.
Maaliskuussa matkattiin Etelä-Walesiin, Llanddeusantiin. Edessä oli kolmen viikon karitsointipesti Nigel Watkinsonilla, joka oli menossa lonkkaleikkaukseen. Muistaakseni n. 400 cheviot / welsh / beulah uuhta sisällä ja sama määrä ulkona, sekä naudat, joihin minä en sekaantunut. Työparina minulla oli Janet, Nigelin kumppani. En ole ikinä ennen enkä jälkeen, tavannut sellaista työnarkomaania. Meillä synkkasi heti tosi hyvin. Minulle annettiin omat vastuulampolat, hoidin karitsoinnit ja päätökset, ketkä menee ulos ja milloin, parhaani mukaan ja tarvittaessa pyysin apua. Myös täällä oli koirille töitä päivittäin, kun uuhia karitsoineen vietiin ulos ja ulkona synnyttäneet siirrettiin “nursery” laitumille. Janet ei kovin paljoa käyttänyt koiria, kun ne ajettiin pois. Muistan, kun Nigelille kerroin huoleni, että Coel voi kyllä jättää jäljet puolustautuessaan, kun tulevat niin kovaa päälle. Siihen hän tokaisi, että niin pitääkin! Hänen mielestään uuhien tulee kunnioittaa koiria, vaikka suojelevatkin karitsoitaan, ja jos rapatessa roiskuu, niin saavat syyttää itseään.
Takaisin Alstoniin toiseen paikkaan karitsoittamaan, sieltä Jessican kanssa Cornwallin kaksipäiväiseen kilpailuun. Siellä kisattiin kahdella pellolla, kummallakin sekä aamupäivä- että iltapäivästartti. Coel taisi voittaa kaksi rataa ja oli palkinnoilla parissa toisessa startissa.
2018
PM-kisat käytiin Tammisaaressa, nykyään tuttu kisapaikka Peterin ja Hannen laitumilla, Annika Paarvio järjestäjänä. Rhy voitti karsintakisat PM-kisoissa ja myös Coel pääsi finaaliin. Muistaakseni en saanut Coelilla sortteerattua, kun en saanut viimeistä karitsaa pois joukosta.
EM-kisat käytiin Tsekeissä. Eläimet eivät olleet hyväkuntoisia, ne olivat laiduntaneet rajakoirien juostessaan edestakaisin niiden edestä, joten eivät kovin hyvin reagoineet koiriin. Rata ei ollut niin suuri, mutta syvä notko, kovat vedot ja jopa päällekäyvät uuhet tekivät sen haastavaksi. Uuhi kävi Coelin päälle juuri ennen 1-porttia, Coel nappasi sitä siististi turvasta ja jatkettiin matkaa. Sivuveto oli crossilla valtava, Coel ei tainnut montaa stoppia ottaa, mutta piti coelmaisesti itse linjaa ja teki hyvä radan, jota tuomarit arvostivat. Kolmen karsintapäivän jälkeen, jokainen koira ajaa vain yhden startin, Coel oli ajanut parhaat pisteet ja voitti karsinnat. Se oli kyllä uskomaton tunne! Rhy oli toinen omalla päivällään ja pääsi myös finaaliin. Finaalin toinen haku oli erittäin omituinen. Huippukuskien koirat seikkailivat jopa leirintäalueen parkkipaikalla. Ajossa huonokuntoiset pässikaritsat halusivat mennä makaamaan, monella loppui ajossa aika. Coelilla molemmat haut hyvät, oli ainoa koira, joka löysi 2-lauman ilman lisäkäskyä, Tolpan kierrossa, kun eivät halunneet liikkua, Coel antoi yhdelle lisävauhtia, josta tuomari ei tykännyt. Se oli sitten thank you and goodbye.
SM-kisat pidettiin Putkisalossa, tuomarina hollantilainen Ellen van der Zweep. Ei mikään valtava pelto, mutta tuplahaussa oli haasteita. Rhy teki hyvän radan ja jännittävän häkityksen jälkeen tiesin, että muiden pitäisi ajaa tosi hyvin, jos halusivat voittaa. Rhy alkoi vanheta ja toivoin, että olisi voittanut. Coel teki myös hyvän radan, ja voitti sitten toisen Suomen mestaruuden ja isä Rhy oli toinen.
2019
Heinäkuussa lähdin Hollannin kautta Britteihin. Hollannissa osallistuin ensimmäistä kertaa arvostettuun Dutch Open kilpailuun, jossa kisaa Euroopan ja UK:n huippukuskeja. En muista ihan tarkalleen karsintasysteemiä, mutta siellä karsitaan muistaakseni kahdella radalla kahden päivän ajan, yhteistuloksien perusteella pääsee 15 parasta tuplahakufinaaliin. Coel kulki hyvin ja päästiin finaaliin, jossa meidän lähtönumeromme oli onneksi alkupäässä. Olin lähdössä iltalaivalla Englantiin, joten olin epävarma, ehtisinkö startata lainkaan. Toisen pellon haku oli ojan tai sillan yli toiselle pellolle, jonne ei kovin hyvin nähnyt puiden takia, varsinkin luoksetuonti oli aika piilossa. Seistiin aika korkealla kanttipaalin päällä, jonne moni myös nosti koiransa ennen lähettämistä, jos se vaikka näkisi lampaat. Coelilla molemmat haut hyvät, myös ajo sujui ja meillä oli hyvä sortteeraus ja häkkikin oli hyvä. Oltiin taas tehty rata coelmaisen sutjakkaasti. Coelin motto on time is money. Suorituksen jälkeen oli lähdettävä kohti satamaa, koska Hollannin liikenne voi olla kamala. Matkan varrella Alistair Lyttle soittaa ja kertoo, että tässä vaiheessa hän luulee, että Coel tai Jaran Knive yhdellä koiralla on johdossa, on vielä menemättä toisen kanssa ja tietty vielä muutamia muita kovia finalisteja. Juuri, kun olen kurvaamassa McDonaldsin pihaan, Alistair soittaa uudelleen, you won, you won the bloody Dutch Open!!!! Aivan mieletön tunne, nauroin ääneen ja piti vähän tirauttaakin. Coel sai tarjota kavereilleen juustohampurilaiset ja niin me juhlimme voittoa mäkkärin pihassa. Nautin itse kisaamisesta, palkintojen jaoissa tunnen itseni usein melko tyhmäksi. Mutta tällä kertaa kyllä harmitti. En ollut ikinä ennen voittanut Jarania niin, että myös hän oli onnistunut, joten tällä kertaa olisin halunnut seistä palkintopallilla.
Perillä Briteissä kurvasin Jessican kautta kohti Skotlantia. Mossen luona meni pari viikkoa, treenattiin hilleillä ja autoin koirien kanssa. Sieltä menin auttamaan isolle blackface tilalle pariksi viikoksi kerintöjen valmisteluissa. Reilu tuhat uuhta karitsoineen sekä muutama sataa nuoruuhta kerättiin eri hilleiltä, madotettiin, rokotettiin ja kerinnässä rullattiin villaa. Käytiin muutama kilpailu ja sekä Coel että Rhemy pääsivät yhteen tuplahakufinaaliin, jossa piti koiran uida joen yli sekä myös tuoda lampaat joen yli vähän matalammassa kohdassa.
Coel oli voittanut maajoukkuekarsinnat ja oli taas kapteeni. PM-kisat pidettiin Norjassa länsirannikolla ihan meren äärellä. Vaikeamaastoinen luonnonlaidun, vettä tuli kaatamalla ja tuuli oli kova. Molemmat koirat pääsivät finaaliin, sijoituksia en muista. EM-kisat käytiin Saksassa. Erittäin hyvin järjestetyt kisat. Suuri, aika litteä pelto, aika haastavat lampaat. Coel tuli toiseksi omana päivänään ja Rhemy kolmanneksi omana päivänään, joten molemmat finaalissa. Toinen haku oli todella pitkä, n. 700 m, pisin, mitä olen kisassa tehnyt, mutta se meni ihan helposti. Coelilla oli heikko uuhi ensimmäisessä ryhmässä. Vaikka se oli huilannut, kun lähdettiin ajoon, se jättäytyi pian tolpan kierron jälkeen ja puolessa välissä porttia kohti pysähtyi. Pysäytin Coelin, jotta uuhi ilman painetta jatkaisi matkaa muiden perään, ei jatkanut ja kutsuin Coelin that’ll do:lla (riittää) muutaman metrin poispäin uuhesta, joka jatkoi matkaa. Kun lampaat oli saatu läpi 1-portista, ratamestari tuli pyytämään meidät pois. En yhtään ymmärtänyt syytä. Kaikki muut taas luulivat, että saisimme uusintalähdön, niin kuin pari oli saanut, kun uuhi oli mennyt jalattomaksi. Ei saatu. Jälkeenpäin kerrottiin, että koiraa ei saa kutsua pois lampailta. Kun sen tein, olin heidän mielestään keskeyttänyt radan. Olin erittäin pettynyt ja surullinen, mutta tätä kisaaminen on.
SM-kisat käytiin taas Tammisaaren kauniilla pelloilla. Coel ei päässyt finaaliin, kun yritin saada täydellistä jakoa ja tunaroin siinä liian pitkään. Aika loppui sitten singlessä. Joten tällä kertaa oli vain Rhemy finaalissa sijoittuen toiseksi.
2020
Alkoi covid, joten emme päässeet Britteihin. Englannin MM-kisat peruttiin niin kuin myös Sveitsin EM-kisat. Oli pitkään epävarmaa, pidetäänkö Suomessa lainkaan kisoja, mutta jossain vaiheessa niitä pidettiin ilman yleisöä ja varatoimilla. SM-kisat pidettiin Halikossa, Peppi ja Marko Laineen lammastilalla. Suuren suuri kisarata, haastavat hyvät lampaat. Finaaliin pääsi kaikki kolme, Kesha, Rhemy ja Coel. Joka päivä tuuli järjettömään kovaa, ainoastaan päivien ensimmäiset koirakot pääsivät starttaamaan normisäässä. Coel lähti viimeisenä, koska oli voittanut karsinnat yhteistuloksella. Suurin osa koirista, jotka löysivät 2-lauman, toivat kiitolaukkaa lampaat luoksetuonnissa eivätkä ottaneet käskyn käskyä, myös Kesha ja Rhemy. Kun vihelsin Coelille stoppia 1-haussa ja se otti sen heti, tunsin rauhan laskeutuvan ja tiesin, että tämä menee hyvin. Coelilla ei ollut mitään ongelmaa ottaa käskyjä 2-luoksetuonnissa. Hyvä ajo, jännittävä sortteeraus johtuen haastavasta uuhesta, joka yritti koko ajan paeta pannattomien luokse. Kun saatiin ne häkkiin, mietin, että ihan sama, mitkä ovat loppupisteet, Coel oli taas ylittänyt itsensä. Tuomarit olivat samaa mieltä, Coel voitti kolmannen Suomen mestaruutensa. Pikku Kesha sijoittui neljänneksi.
2021
Ei vieläkään järjestetty MM-kisoja eikä EM-kisoja, eikä taaskaan päästy Britteihin covidin takia. Sen sijaan Tanska päätti järjestää PM-kisat. Kisat käytiin Storålammin lampailla. Kisarata oli kiva, kukkuloita ja notkoja. Lampaat olivat haastavat. Jos sattui saamaan vanhempia, jotka tottuneita koiriin, oli helpompaa. Osa oli uusia ja ne pelkäsivät sekä koiria että ihmisiä. Niiden kanssa pelkkä tolpankierto oli melkein mission impossible. Häkitys oli usealle kompastuskivi, niin myös Rhemyn kohdalla, mutta Coel taisi saada ne häkitettyä, vaikka ei ehditty singlata. Lampaat olivat niin vaikeat, että suurin osa kisaajista oli vaikeuksissa. Coel onnistui pääsemään finaaliin, kun toisen päivän rata oli yli 90 p. Muistan, kun edellisiltana tuplahakurata oli rakennettu, ja menin tutustumaan siihen. Sää oli huono ja minun lisäksi siellä oli vain Elin Vejdmark Ruotsista vauva repussa sekä Jaran Knive Norjasta. Minä olin miettiväinen kääntötolpan kohdasta, se oli notkon pohjalla ja olisi haastavaa saada koira sieltä 2-laumalle. Jaran vaan kohautti olkapäitä ja sanoi, että on piece of cake. Ensimmäisenä meni Marianne Klima Ruotsista, joka teki hyvän radan. Hänen koiransa rauhoitti lampaat. Seuraavat ohjaajat eivät saaneet sortteerattua. Lampaat olivat tosi vaikeat, nyt puhutaan Norjan ja Ruotsin huippukuskeista, jotka jäivät jakorinkiin. Coel sai hyvä laumat ja coelmaisesti meni silleen rips raps ja sitten oltiinkin jakoringissä. Suunnitelma oli antaa koiran levätä ja lampaiden rauhoittua. Sitten huomaan, että kaikki pannalliset ovat yhdellä puolella, vain muutama pannaton niiden joukossa. Liikun varovasti laumaa kohti ja saan ne erkanemaan toisistaan. Coel väliin varmistamaan, että eivät mene yhteen. Saan heti yhden lisää pois, ja olen aivan ihmeissäni, kun on enää kaksi pannatonta. Nekin saan irti tosi helposti ja sitten enää häkki. Kuin ihmeen kaupalla saadaan ne sisään. Minulla ei ikinä ole ollut tällaista tuuria sortteerauksessa. Koko rata tehtiin 17 minuutissa, jopa meille ennätys. Jaranille tuplahaku ei ollut mikään piece of cake. Sen koira ei ymmärtänyt lainkaan, yritti juosta parkkipaikalle ja metsän taakse jne. Lopulta kutsui sen that’ll dolla itseään kohti ja lähetti uudelleen. Näin ei kuulu tehdä ja kaikki ajattelivat, että nyt tippui palkinnoilta, kun ajoi suuren osan ohi 2-portista, ja lampaat juoksivat kolme kierrosta häkin ympäri. Tuomari oli eri mieltä, Jaran voitti kultaa, Marianne Klima hopealla ja Coel pronssilla!! Ihan mahtavaa oli, harmittavasti ei ollut mitään varsinaista palkintoseremoniaa. Seistiin kaikki vaan sikin sokin, muuta palkintoa ei ollut kuin ruokasäkki. Se ei kuitenkaan pilannut iloani, vaan päätin, että tätä karamellia imeskelen pitkään.
SM-kisat käytiin Somerolla, Elisa ja Kari Kotikoski järjestäjinä. Pieni, mutta haastava pelto, jonka keskellä oli kaksi metsäsaareketta, joiden takana ja välissä pidettiin lampaita. Koira ei näkisi lampaita, eikä ohjaaja koiraa, kun se juoksee niiden takana, joten se voisi leikata ohjaajan huomatessaan sen liian myöhään. Oli vaikea päättää kumpaa kautta lähettäisi, kun ei ollut ehtinyt tutustua kunnolla reitteihin ja nähdä, miltä näyttää koiran sekä ohjaajan näkökulmasta. Kaikki kolme pääsivät tuplahakufinaaliin. 2-haku poikkesi tavallisesta, jossa koira lähetetään poispäin hakemaan lisää lampaita. Tässä koiran piti ikään kuin juosta ensin kohti ohjaajaa, sitten lähteä hakemaan toista laumaa. Suurin osa koirista ei tätä yhtään ymmärtänyt, jolloin ohjaajat kutsuivat koira luokseen koirien kiertäen ohjaajan, josta tuomari ei hylännyt. Ajo oli lyhyt, joten aikaa olisi hyvin lopputöihin. Kaikki kolme koiraa tekivät ihan hyvät radat. Coelin kanssa tein virheen sortteerauksessa, joka maksoi paljon pisteitä. Coel sijoittui toiseksi ja Rhemy kolmanneksi, Kesha taisi olla kuudes.
2022
Päästiin vihdoin taas Britteihin. Oltiin karitsoittamassa ensin Skotlannissa kolme neljä viikkoa, joka oli ulkokaritsointi. Koirille paljon töitä päivittäin ja Kesha pääsi ekaa kertaa Coelin tuella ottamaan puolustaviin emoihin tuntumaa. Loppuaika oltiin apuna swaldale tilalla, jossa reilu tuhat uuhta. Meidän tehtävä oli päivittäin käydä kaikki laitumet läpi ja kävelyttää 2-3 pv vanhat karitsat emoineen toisille laitumille. EM-kisat käytiin Ranskassa. Järjetön kuumuus, ei mitään syötävää eläimille juuri missään, kaikki laitumet rutikuivat. Kun päästiin kisapaikalle ekana iltana, oli 36 astetta lämmintä. Olimme viettäneet muutaman päivän Pohjois-Ranskassa Nicholas Annaloron luona, hän kertoi, että edellisellä kerralla, kun tällä tilalla oli kisat, kukaan ei saanut häkitettyä ilman puruja, koska uuhet kävivät koirien päälle. Coel juoksi kapteenina kolmantena karsintapäivänä ja suht lopussa. Siihen asti oli moni keskeyttänyt lampaiden haasteellisuuden takia. Tai sitten hylkääntyivät, koska tuomarit eivät sallineet koirien puolustautumista, vaikka uuhet kävivät koirien päälle. Näin, miten moni huippukuski teki rumia jakoja ja singlejä, hyppäsivät sekaan tai huitoivat ensin lampaat pois ja koira persjakoon lampaiden perään. Eipä sitten leikannut vielä siinä vaiheessa, miksi niin tekivät. Coelilla oli tosi hyvä rata singleen asti. Minä ääliö otin viimeisen uuhen pääpuolelta muiden juostessaan poispäin, ehti pitää muutaman sekunnin uuhta, mutta tuomarit eivät sitä huutaneet vielä. Vaikka tiesin, miten tulee käymään, pyysin Coelia vielä eteenpäin. Saman tien uuhi pisti pään alas, otti vauhtia ja kävi Coelin päällä. Coen teki siistin turpapurun ja päästi saman tien irti, ei auttanut, hylky. Tilanne oli niin selkeä, että minua tultiin onnittelemaan varmasta finaalipaikasta, mutta tällä kertaa ei sinne menty.
SM-kisat käytiin Putkisalossa, tuomarina Ian Brownlie. Coel teki hyvät radat ja taisi lähteä sitten viimeisenä tuplahakuradalle. Oli ihan hyvä rata, mutta ei mikään erityinen, vähän pientä virhettä siellä ja täällä. Selvisi, että Minna Erosen Nick ja Coel olivat ajaneet täysin samat pisteet ja tuomari halusi, että uusitaan, koska aikaa ei oltu kirjattu. ISDS sääntöjen mukaan nopeampi voittaa, jos on tasapisteet. Minä sanoin heti, että en pian 10-vuotiasta, vanhaa koiraa juoksuta heti toista kertaa isolla radalla, myöskään Minna ei halunnut. Eli mentiin Suomen sääntöjen mukaan ja Nickillä oli paremmat hakupisteet, joten Coel jäi tällä kertaa hopealle.
2023
Keväällä vietimme pari kuukautta taas Briteissä. Olimme jonkun verran Skotlannissa, itse karitsoittaminen tehtiin tänä vuonna Lake Districtissä. Oli kaunein paikka, missä olen ikinä ollut, joka päivä olin onnellinen katsoessani maisemia. Tilalla karitsoi n 1000 herdwick uuhta, kaikki ulkona. Minun, Coelin ja Keshan vastuulla oli neljä karitsointilaidunta, sekä yhdeksän nurserylaidunta, jonne vietiin perheet karitsoiden ollessaan 1-3 pv vanhoja. Karitsoinnin jälkeen riitti vielä töitä, uuhet ja karitsat, merkattiin maalilla, madotettiin, rokotettiin, tehtiin ulkoloishäätöä ja typistettiin häntiä jne. Herdwickit ovat vekkuleita, mutta eivät kovin pahoja koirille, ovat minun uusi lempirotuni! Kesäksi tultiin kotiin, mutta taas syksyllä oli aika lähteä Mico Wikbergin kanssa EM- ja MM-kisamatkalle. Kaikki kolme koira olivat karsiutuneet maajoukkueeseen. Koska saa vain ilmoittaa kaksi koiraa, olin ilmoittanut Coelin ja Keshan. Rhemy oli varakoirana MM-kisoissa. Vietimme pari viikkoa Skotlannissa treenaten, tavoitteena oli itse oppia lukemaan blackface -rotuisia lampaita sekä tietty antaa koirille niistä kokemusta. Coelia saa jarruttaa myös raskaimmilla lampailla, joten tavoitteena oli saada kunnon stopit ja flänkit toimimaan. Hyvä puoli Coelissa on, että se on aina lampailla, se ei anna liikaa tilaa tai menetä otettaan, vaikka flänkkäisi hyvin. Nämä lampaat huomasivat heti, jos koira antoi liikaa tilaa. Silloin varsinkin lähityö oli vaikeaa ja uuhet painoivat koiraa poispäin. MM-kisoissa Coel juoksi radalla, jossa oli jyrkkä ylä- ja alamäki. Meidän päivänä oli tosi lämmin ja notkon pohjalla oli niin kuin kuumassa kattilassa olisi ollut. Lampaat pidettiin ihan kukkulan päällä, joten koirat menettivät lampaat helposti, jos olivat liian laajoja. Jos kaari taas oli liian ahdas, lampaat ottivat herneen nenään. Coelilla oli hyvä haku, yksi uuhi yritti irtiottoja tuonnissa, saatiin se kontrolliin, mutta meni turhia pisteitä. Hyvä ajo, kun saatiin rauhoitettua ennen 1-porttia. Coel oli maitohapoilla ja kuumissaan, ja minua jännitti lähityö. Suunnitelma oli olla rauhassa pitäen omaa puolta ja laittaa koiralla vähän painetta, odottaa että tilaisuus tulee. Niinhän se tuli ja jako saatiin tehtyä. Häkillä oli ollut paljon ongelmia, juoksivat ympäri. Menin itse häkin oven taakse piiloon ja Coel toi ne häkin suulle, siitä pääsin kopittamaan ne. Coel piti oman puolen jämäkästi, taas annettiin aikaa ja sisään menivät. Lopulta hyvä single. Olin niin äärettömän kiitollinen Coelille, joka taas kerran oli antanut kaikkensa ja osasi käsitellä myös nämä lampaat. Molempien päivien kolmelta radalta pääsi 7 finaaliin, jokainen rata siis arvostellaan omanaan, kun ovat erilaisia. Jäimme just pois semifinaalista Coelin ollessa yhdeksäs, joka oli paras suomalainen sijoitus.
Kotiin päästyämme oli Tammisaaren SM-kisoihin aikaa reilu viikko. Coel sai levätä ja kävi ehkä kerran vähän ottamassa tuntumaa lampaisiin. Oli taas niin kivaa kisata Tammisaaressa, kun rata on niin erilainen. Coel teki muistaakseni kaksi ihan hyvää karsintarataa ja voitti yhteistuloksella karsintaradat, joka tarkoitti, että lähtisimme viimeisenä tuplahakufinaaliin. Tuplahaku oli taas haastava. Matkat eivät ole älyttömän pitkiä. Ensimmäinen haku reilu 300 m ja toinen haku vajaa 500 m. Haasteita kyllä löytyy silti, kukkula ja korkeuseroja, metsäsaarekkeita, rivi säilörehupaaleja, jotka vaikeuttivat 2-hakua sekä oja, jonka yli lampaat tuotiin. Saadakseen optimaalisen 2-haun piti koiran hypätä yli 2 m leveän ojan yli, joka oli täynnä vettä. Coelilla varsinkin 2-haku oli niin hyvä kuin vaan voi olla. Se lähti lookbackiin yhdestä käskystä ja yhdestä lisäkäskystä ojan yli. Hyvä nosto ja vino luoksetuonti, vaikka lampaat hävisivät notkoon näkymättömiin. Ajo ihan hyvä. Coel toimii sortteerauksessa kuin ajatus, se tietää täysin, mitä ollaan tekemässä. Se on päättäväinen eläimiä kohtaan, toimii itsenäisesti. Jos en käske sen olla paikoillaan, noudattaa se heti ohjeita pitämällä samalla täyden fokuksen eläimiin. En usko, että ikinä enää saan sen veroista koiraa finaaliradoille. Taidettiin saada täydet pisteet isosta jaosta. Häkki, joka oli haastava, pannattomien lampaiden laiduntaessa sen takana jonkun matkan päässä, vaikka olin yrittänyt tuupata niitä alaspäin tietä pitkä onnistumatta siinä. Saatiin ne silti häkkiin. Oli aivan uskomattoman hieno tunne! Tunsin, että rata oli ollut erittäin hyvä ja riittäisi korkealle, mutta parasta oli, että Coel vielä 10-vuotiaana hyvän staminansa ansiosta jaksoi antaa viimeisessä kisassaan kaikkensa, joka sitten riitti kuin riittikin neljänteen SM-kultaan! Vaikka oli tosi haikea fiilis tietäen, että tämä oli meidän viimeinen yhteinen kilpailumme, olin erittäin ylpeä Coelista ja parempaa kisauran päättämistä ei olisi voinut olla.
Kiitos Coel!
