Yhdistys järjestää kuluvalla kaudella useamman, samalla sapluunalla toteutettavan pennuille suunnatun tutustumis- ja treenipäivän ympäri Suomen. Pentupäivään voivat osallistua kaikki paimenkoiran pennun hankkineet tai hankintaa harkitsevat.
Tilaisuudessa on mahdollisuus kokeilla pennulla myös lyhyitä omatoimitreenejä pikkuaitauksessa. Lisäksi kuunteluoppilaaksi ja tutustumaan paimentreeneihin otetaan kaikki kiinnostuneet.
Kurssin osallistumisen voi maksaa SPKYn koulutussetelillä (SPKY rekisteröidyt pennut) tai 35 euroa SPKYn jäsenet. Ei-jäsenille pentupäivän hinta on 70 e. Kuunteluoppilaspaikat ovat ilmaisia SPKYn jäsenille, 35 euroa ei-jäsenille.
Paikan päälle puhtain tassuin ja tossuin! Tervetuloa!
VARSINAIS-SUOMEN PENTUPÄIVÄ pidetään pääsiäislauantaina 19.4.2025. Osoite: Mikkolan tila, Vanha Turuntie 738, Hajala (Salo). Kouluttajana toimii Jonna Paasila. Kurssille otetaan 6 – 10 koirakkoa 5-18 kk ikäisiä pentuja, jotka ovat jo syttyneet tai osoittaneet kiinnostusta paimennettavia eläimiä kohtaan.
Kurssilla voidaan tehdä pentujen sytyttelyä tai alkeiden opetusta jo syttyneille pennuille/nuorille koirille pienemmässä pyöröaitauksessa tai aidatulla pihalaitumella, jokaiselle 2 x noin 15 min ohjattu treeni.
Ilmoittautumiset sekä kurssipaikoille että kuuntelemaan viimeistään 12.4. 2025, sähköpostilla: peppi(at)mikkolantila.fi tai tekstiviestillä 040 900 2957.
Muut jo tiedossa olevat ja suunnitellut pentupäivät:
ETELÄ-SAVON PENTUPÄIVÄ pidetään Rantasalmella sunnuntaina 7.9.2025. Sen järjestelyistä vastaavat Susanna Nuutinen ja Ann-Mari Lintunen, lähemmät tiedot päivästä tulevat myöhemmin.
Kesäkauden aikana pentupäiviä pyritään järjestämään myös Nokialla, Oulaisissa ja Posiolla. Oulaisten pentupäivä järjestetään 6.9.2025.
Jäseneksi voi liittyä ennen tapahtumaa tai sen yhteydessä. Ota yhteyttä jäsensihteeri Outi Hännikäiseen: outi_hannikainen(at)hotmail.com