Muutoksia kilpailusääntöihin ja maajoukkueen karsintaan

– Nautakilpailusäännöt uudistettu

– Nuorten koirien kilpailun edistäminen pysyväksi säännöksi. Koira, joka on kilpailupäivänä alle 3-vuotias, saa kilpailla sekä kakkos- että kolmosluokassa ohjaajan päätöksen mukaisesti.

– Maajoukkuekarsintakilpailuja järjestetään vähintään neljä lähtöä, joiden tuloksista kolme parasta lasketaan mukaan maajoukkuetta karsittaessa.

– Esikarsinta maajoukkueen karsintakilpailuihin muuttuu kahden kauden mittaiseksi. Kun saavuttaa kaksi kertaa 65 % SPKY:n 3-luokan kilpailun maksimipistemäärästä edellisenä tai kuluvana kilpailukautena (1.4. – viimeinen maajoukkueen karsintakilpailu), on oikeus osallistua maajoukkuekarsinta- ja SM-kilpailuihin. Jos osallistujia tulee enemmän kuin mahtuu, karsitaan koiria listan loppupäästä. Sääntö ei vaikuta takautuvasti, joten oikeus osallistua vuoden 2023 karsinta- ja SM-kilpailuihin määritetään vuoden 2023 tulosten perusteella.