Nautakarjaa paimentavat työkoirat kohtaavat Nautamestaruustaistossa pe – su 11.-13. lokakuuta Juvan Muumaassa Juvalla ja Matti Tuhkalaisen tilalla Mikkelissä.
Koirat kilpailevat Nautamestaruuksissa korkeammassa eli kakkosluokassa. Molempien karsintapäivien, perjantain ja lauantain suoritusten pisteet ynnätään yhteen ja seitsemän yhteispisteissä parasta pääsevät sunnuntaina Juvan Muumaassa kilpailtavaan finaaliin. Kilpailussa starttaa 23 koiraa.

Karsintapäivien kisasuoritukset on eriytetty kahdella tilalla käytäviin kahteen kilpailuun. Aamupäivällä puolet kilpailijoista starttaa Juvalla ja toinen puoli iltapäivällä Mikkelissä. Seuraavana päivänä samat kilpailijat vaihtavat kisapaikkaa. Täten kukin kilpailija saa tuloksen molemmista
kisapaikoista.
Mukana on koiria sekä nauta- että lammastiloilta ja muutama harrastajapaimen. Karsintapäivien tuomariksi on lupautunut kokenut emo- ja lammastilallinen Minna Eronen Kiteeltä, itsekin huippupaimenkoirakilpailija. Finaalin tuomitsee sunnuntaina kaksi tuomaria, Riitta Talvela Kuopiosta ja Katri Piilola Haminasta.

Nautakisaradassa on samoja elementtejä kuin lammaskisoissakin. Kisan aikana nautalauma haetaan, kuljetetaan ennalta määrätty rata, erotellaan jalopuksi laitetaan häkkiin. Radan suoritukseen
on annettu määräaika ja työ täytyy tehdä ammattimaisesti, työn kannalta järkevästi ja eläimiä kunnioittaen.
”Arjessa nautoja paimentaa suurin osa suomalaisista työpaimenkoirista. Muualla Euroopassa naudoilla kisataan lähinnä Ranskassa, vaikka kiinnostus kilpailuihin on heräämässä useassa maassa. Kilpailut ovat yksi tapa päivittää omaa osaamista ja verrata omaa tasoa muihin työkoiran käyttäjiin,” kertoo Heikki Teittinen, joka juuri palasi Nautapaimennuksen EM-kilpailuista Ranskasta pärjäten aina kilpailun neljännelle sijalle.
”Paimennuksen emämaassa Brittein saarilla kokoavia rotuja käytetään pääasiassa vain lampailla. Meillä ja muissa Pohjoismaissa, varsinkin Ruotsissa paimennuksessa eniten käytetyt rodut bordercollie ja working kelpie työskentelevät paljon myös lypsy- ja emotiloilla. Ruotsissa nautapaimennuskilpailuja on merkittävästi enemmän kuin muualla ja heidän tasonsa on korkea niin kisasuorituksissa kuin kilpailujärjestelyissä.”

Nauta on vaativa paimennettava, ja ennen koiran käskyn alle alistumista se testaa kyllä koiran kantin. Mitään paimennettavaa eläintä, vähiten nautaa, ei kuljeteta voimalla, vaan taidolla. Koiran merkitys työn helpottajana ja avustajana on merkittävä. Toimiva työkoiran työpanos korostuu tehokkaassa laidunnuksessa, eläinten käsittelyssä ja siirroissa. Yleensä paimenkoiran kanssa työskennellessä eläinten karkailukaan ei muodostu ongelmaksi.
Kotona usein työt sujuvat hyvin, kun rutiinit ovat selvillä niin koiran, ohjaajan kuin nautojenkin puolesta ja naudat tuntevat oman tilan työkoiran. Kilpailut ovatkin hyvä paikka päivittää oma osaamistaso ja päästä työskentelemään vieraassa paikassa vierailla eläimillä. Ohjaajan ja koiran välinen yhteistyö punnitaan uusissa olosuhteissa.
Kisaisäntäparien Heli Ahosen ja Heikki Teittisen sekä Matti Tuhkalaisen ja Ann-Mari Lintusen mukaan kotimainen taso nousee joka vuosi. Tilalliset kouluttavat koiriaan enemmän ja pidemmälle. Vaikka nautakilpailuihin osallistuva koira on usein nautatilan työkoira, on osallistujien joukossa myös lammaspaimenia ja huippukisaajia, joten nämä koirat venyvät hämmästyttävästi monenlaiseen työhön.
Työparin keskinäinen luottamus ja koiran kouluttamiseen paneutuminen määrittävät menestystä niin kotitöissä kuin kilpailuissa. Teittisillä pidetään talvikaudella viikottaisia nautatreenejä nautapaimenille, ja Heikki käy myös muualla kouluttamassa erilaisilla kurssi- ja teemapäivillä.
Suomen Paimenkoirayhdistys SPKY ry järjestää laidunkaudella parisen kymmentä lammaspaimennuksen kilpailupäivää vuosittain. Naudoilla kisataan meillä vuosittain 2 – 4 päivää. Tänä vuonna naudoilla on kilpailtu vain kerran Nilsiässä, ennen nautamestaruuksia. Teittisen mukaan on silti tärkeää, että meillä on tarjota edes nämä muutamat mahdollisuudet naudoilla kilpailemiseen. Naudoilla töitä tekeviä koiria ja niiden suorituksia saadaan näytille ohjaamaan jalostuskäyttöä sekä määrittämään nautakoirien koulutustarpeita. Ohjaajien karjankäsittelytaitojen kehittyminen ei sekään ole pienin syy treenata nautakisoja varten.

I N F O
- Nautakilpailut pe-su 11.-13.10.2024, Muumaa, Juva ja Tuhkalainen Matti, Mikkeli
- Aamupäivät pe ja la sekä su finaali Heli Ahonen ja Heikki Teittinen, Kilpolantie 88, Nuutilanmäki
(Juva), opasteet Kilpolantieltä kisapellolle - Iltapäivät pe ja la Matti Tuhkalainen ja Ann-Mari Lintunen, Hanhijärventie 3, Mikkeli. Ajo alueelle VAIN Hanhijärventien puolelta (vuokrapelto).
- Karsintapäivien tuomari: Minna Eronen
- Su finaalin tuomarit: Katri Piilola ja Riitta Talvela
- Karsintapäivien yhteenlaskettujen pisteiden tuloksena karsitaan 7 koirakon finaaliin. Pe, la ja su ovat kaikki karsintapäiviä vuoden 2025 nauta-maajoukkueeseen.
Kilpailuaikataulu (alustava): - Pe klo 09.00 I karsintalähtö (rataan tutustuminen ja tuomaripuhuttelu ennen), Juva
- La klo 09.00 II karsintalähtö (rataan tutustuminen ja tuomaripuhuttelu ennen), Juva
- Pe klo 14.00 I karsintalähtö (rataan tutustuminen ja tuomaripuhuttelu ennen), Mikkeli
- La klo 14.00 II karsintalähtö (rataan tutustuminen ja tuomaripuhuttelu ennen), Mikkeli
Lisätietoja - Suomen Paimenkoirayhdistys SPKY ry. www.spky.fi
Vastaavat järjestäjät - Heli Ahonen ja Heikki Teittinen 0400-752780 (nauta 2-luokka)
Kisan osoite: Kilpolantie 88, Nuutilanmäki (Juva) Ajo-ohje: käänny 5-tieltä liittymästä 33 (Maivala viitta) kohden Kilpolaa, aja Kilpolantietä reilu 800 metriä ja käänny oikealle viitoituksen mukaisesti. Kisapelto on mäen alla. - Matti Tuhkalainen ja Ann-Mari Lintunen, Hanhijärventie 3, Mikkeli, ajo alueelle vain Hanhijärventien puolelta
- HUOM: Suosituksena retkituoli ja sateenvarjo sekä hyvät kengät mukaan. Kannatamme roskatonta retkeilyä, oma muki mukaan -suositus. Mahdolliset lemmikit talutushihnassa, madotukset ja rokotukset kunnossa. Koirien jätökset kerättävä roska-astioihin. Paikan päällä kuivakäymälä.
Kannattaa varustautua omilla eväillä.
VAPAA PÄÄSY! TERVETULOA!
Lisätietoja - Heikki Teittinen, järjestäjä, 0400 752 780
- Ann-Mari Lintunen, järjestäjä, 040 832 0810