Paimennuksen 2019 SM-voittajiksi Michaela Wikberg ja Borderliz Sune Korsnäsistä

Suomen paimenkoirayhdistys SPKY ry järjestämä joka syksyinen paimennuksen Suomen mestaruuskilpailu kilpailtiin jo 36. kerran. Kotimaisten kärkipaimenten kisa-areenana toimi Hanne Riskin ja Peter Rehnin Skarsbölen luomutilan huikeanhieno peltoaukeama Prästkullassa Raaseporissa. Viime vuonna jo tutuksi tullut ja loistavasti toiminut PM-kisan suurkilpailuareena sai todistaa sujuvaa ja osaavaa lammaspaimennusta perjantaista sunnuntaihin 4.–6.10.2019. Suomen paimennuksen kärkikaartista 35 koirakkoa (rodultaan kaikki bordecollieita) oli ansainnut kisapaikkansa kesän esikarsintojen perusteella perjantain ja lauantain SM-karsintalähtöihin. Näiden päivien yhteistuloksen perusteella valikoituvat sunnuntain 15 finalistia. Finaalissa koirakot taistelivat tiensä läpi kansainvälisen tason tuplahakuradan suurine jakoineen. Voittajaksi kruunattiin viileässä syyssäässä korsnäsläinen lampuri ja kasvihuoneyrittäjä Michaela Wikberg, joka uusi kaksi vuotta sitten voittamansa SM-tittelin. SM-hopealle sijoittui varmalla suorituksella viime vuoden SM-voittaja Anja Lehtiö nuorimmalla kisakoirallaan Kemi Rhemy. Kolmanneksi nousi Anni Ritakallio ja High Ash Thor Huittisista. Hän onnistui viikonloppuna, sillä Ritakallion toinenkin koira, omakasvatti Valmis Champ urakoi itsensä finaalin viidenneksi. Myös voittoisan Wikbergin toinen koira Putte pääsi finaaliin päästen siellä 10. sijalle.

Tuomari Viola Hebelerin seurassa voittoisa kolmikko Anja Lehtiö, Michaela Wikberg ja Anni Ritakallio riemuitsemassa. Kuva Peppi Laine

Järjestäjän suuri urakka

Kun tammisaarelainen lampuri Annika Paarvio lupautui järjestämään yhteistyökumppaniensa kanssa tämän vuoden SM-kilpailut, hän ei varmaan arvannut, että näistä kilpailuista tulisi tuplahaastava tehtävä. Paarvio karsi itsensä Fredin kanssa SM-kilpailuihin, karsintapäivien kautta SM-finaaliin ja siellä hienosti 9. sijalle. Paimenkoiraväki ja yleisö saivat nauttia tasalaatuisista ja toimivista lampaista sekä hyvin rullaavasta tapahtumasta. Varikot palvelivat kisakansaa raudanvarmalla rutiinilla ja täsmällisyydellä. Risteytysuuhilla ja –karitsoilla kilpaileminen oli nautinto. Toiveena oli saada koirakoille hiukan keveämmät ja liikkuvammat kisalampaat ja tässä onnistuttiin. 

Positiivisesti hämmästynyt tuomari ulkomailta

Suomen paimenkoirayhdistyksen kauden pääkilpailuun hankitaan aina kansainvälisen tason kilpatuomari. Eritäin tunnettu ja arvostettu mannereurooppalainen kisaaja ja paimenkoiratuomari eläinlääketieteen tohtori Viola Hebeler kiitteli kilpailijoita sekä heidän hyvistä koiristaan että valtavasta suomalaisen paimentamisen osaamistason noususta ja kärjen tasaisuudesta viime vuosina. Valtava loikka eteenpäin. Tämä finaali oli hyvä osoitus tästä, sillä kaikki finaalikoirakot onnistuivat tuplahaussa sekä 11 koirakkoa 15:stä saivat suuren jaon tehtyä. Kansainvälisestikin katsottuna tämä on epätavallisen hyvä onnistumisprosentti vaikeutetulla radalla. Tuomaroinnin lisäksi Hebeler on kilpaillut EM- ja MM-tasolla vuosikausia. Hän kilpaili mm. Suomen EM-kisoissa vuonna 2016.