Paimennuksen nuorten koirien Euroopan mestaruuskilpailuihin European Nursery Championship 2019 Hollannissa osallistuu neljä suomalaiskoirakkoa

European Nursery Championship eli nuorten koirien Euroopan mestaruuskilpailut kilpaillaan seitsemättä kertaa 8.-10. maaliskuuta Heterenissa Hollannissa. Järjestäjäpari, eurooppalaisen kilpapaimennuksen voimakaksikko Ellen ja Serge van der Zweep ovat kutsuneet jälleen eurooppalaiset nuoret, alle 3-vuotiaat koirat mittelemään avoimen luokan kilpailuun Euroopan herruudesta omalle lammastilalleen.

Nykyisellään kilpailu on paisunut jo kunnioitettaviin mittasuhteisiin. Tänä vuonna starttaajien määrä on 177 koiraa. Kukin koira pääse perjantain, lauantain ja sunnuntaiaamupäivän aikana starttaamaan kaksi kertaa. Pelto 1 Heterenissä marssittaa nuorille koirille erilaiset haasteet kuin pelto 2 Renkumissa. Sunnuntaina puolen päivän jälkeen alkavaan finaaliin pääsee 15 parasta molempien peltojen yhteistulosten (paras tulos x 3 ja huonompi x 1) perusteella.

Muualla maailmassa ja varsinkin Brittein saarilla, jossa maan mittavat lammasmäärät hoidetaan pääasiassa laajoilla laidunalueilla juuri paimentavien työkoirien avulla, talvikaudella keskitytään nuoriin, nouseviin koiriin. Tällöin Nursery kilpailut tarjoavat ikkunan kunkin kauden koirien ja koulutuksen tasoon sekä antavat osviittaa työkoirajalostukselle. Briteissä Nursery kausi on myös oivallinen lisätulonlähde kasvattajille ja paimenkoirien kouluttajille, sillä useat Nursereissa kilpailevat koirat päätyvät uusille omistajille, osa hyvinkin korkeaan myyntihintaan.

Suomessa ja Pohjoismaissa yleisestikin talvi aiheuttaa rajoitteita niin kisaamiselle kuin koirien treenaamisellekin. Nuorten koirien kilpailuihin ei ole täältä ollut talvikaudella lähtijöitä. Viime vuonna European Nursery Championshipeihin osallistui ensi kertaa suomalaisia: Anja Lehtiö Kemi Rhemyn ja Jessica Saukkonen Sango Gannonin kanssa. Molemmat pärjäsivät kovassa kansainvälisessä seurassa erinomaisesti, vaikka finaalipaikka jäi toteutumatta. Karsinnoissa Saukkonen nousi huikeasti 31. sijalle ja Lehtiö 38. sijalle yhteensä 173 koiran kilpailussa.

Tänä vuonna Suomesta kilpailuun matkaa peräti neljä koirakkoa. European Nursery Championships kilpailuoikeus on koirilla, jotka ovat olleet alle 3-vuotiaita vuodenvaihteessa. Suomen joukkueeseen kuuluvat

Heikki Teittinen / Nikke, Juva
Jonna Paasila / Muscidas Boomer, Vantaa
Jani Hurme / Päättymätön Loiste, Oulu
Jessica Svanljung / Fly, Sipoo

Luomulypsykarjatilallinen Heikki Teittinen käyttää koiriaan päivittäisissä töissä nautojen kanssa. Odotukset kisamenestykseen ovat silti maltilliset. Treenaamaan ei ole päässyt kunnolla talven aikana. Omakasvatti Niken vahvuuksiin kuitenkin kuuluvat sopeutuminen nopeasti uusiin, erilaisiin paikkoihin ja tilanteisiin sekä stressaamattomuus. Tavoitteena on ehjä suoritus ja sillä katsotaan, mihin asti päästään.

Jonna Paasilan ja omakasvatti Sumon (Muscidas Boomer) kisaodotuksia myös heikentää vaillinainen valmistautuminen. Koira on kuitenkin edistynyt nuoreen ikäänsä nähden joutuisasti ja se pyrkii aina tekemään parhaansa. Paasila, vakiomaajoukkueen jäsen, haluaa kuitenkin katsoa, miten pitkälle hän pystyy omalla kokemuksellaan auttamaan nuorta koiraa kansainvälisellä kisaradalla.

Oululaisopiskelija Jani Hurme on odottavaisella mielellä ja matkaa Hollantiin hakemaan lähinnä kisakokemusta. Ilona (Päättymätön Loiste) on ollut aikainen, pikkuvanha ja syttynyt hyvin nuorena. Koira on ollut luonnollinen ja käsitellyt eläimiä alusta asti hyvin. Se haluaa tehdä yhteistyötä. Vaikka Hurme luottaa koiraansa, heikkoutena hän pitää heidän kokemattomuuttaan avoimen luokan radalla. Pohjoisessa on ollut oikea talvi, mutta auratuissa treenitarhoissa on pystynyt kerta viikkoon treenaamaan, pitkät haut olivat treenattavissa kuitenkin viimeksi lokakuussa.

Jessica Svanljung irlannintuontinarttu Flyn kanssa lähtevät tekemään parhaansa. Flyta on treenattu tavoitteellisesti ja aika tuntui hyvältä osallistua nuorten koirien meetingiin. Tavoitteena olisi hallittu ja ehjä suoritusminä mutta parivaljakko on vielä aika ”vihreä”, katsotaan miten menee. Kokemusta ja uusia tilanteita haussa.
Lisätietoja löytyy kilpailun nettisivuilta http://www.europeannurserychampionship.com/
Kisan kulkua yritetään päivittää facebookissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *